Pitkäaikaistyöttömyydestä haluja rangaista

27.01.2015

Työttömien kurjuutta

Sitran herrat ovat julkaisseet mietintönsä työttymyydestä ja sen hoidosta. He haluavat rangaista pitkäaikaistyöttömiä raskailla syväpurevilla raipoilla. Suomessa on noin 500000 työtöntä, kun kaikki piilotyöttömätkin lasketaan mukaan. Herrat mukamas taikovat heille duunia nopeastikin lyhentämällä ansiosidonnaista päivärahaa 250 päivään. Hyydyttävän kylmä totuus on kuitenkin siinä, että esim. teollisuudesta poispotkitut yli 45v. harvoin enää työllistyvät kokopäiväduuniin tai ylipäätänsä saavat enää yhtään mitään työtä juuri koskaan. Kaiken tämän takana on kuitenkin yritelmä romuttaa ay-liike ja sen rakentamat yleissitovat työehtosopimukset. Sitran herrat ajattelevat, että kun ansidonnainen työttömyyskorvaus maksetaan kaikille, niin siitä seuraa jäsenten joukkopako liittojen jäsenyydestä, joka olisi heidän suuri voittonsa ja päämääränsä. Jäsenyysprosentin pudotessa alle 50:n on mahdollista purkaa yleissitovat työehtosopimukset. Sen jälkeen tehtäisiin vain paikallisia sopimuksia talokohtaisesti tai ei välttämättä niitäkään. Työnantajilla tuntuu olevan kova halua päästä pois sopimusyhteiskunnasta ja tehdä erilaiset työsopimukset, jotka eivät millään tavoin perustu meidän nykyiseen työehtosopimukseen. Liksoista sovittaisiin henkilökohtaisella tasolla työpaikkakohtaisesti. Taatusti ne eivät enää maksaisi yhtään enempää kuin esim. ulkomailta lähetetyiltä duunareille maksetaaan, noin 3-7 euro tunnilta. Vihreä sopimuskirjamme määrää mm. lomat, överikorvaukset, työajanpituuden jne.. Kaikki tämä loppuisi ja esim. 8-tunnin työpäivästä ei olisi kuin haikea muisto vain jäljellä. Muistakaamme tämä. Liitossamme saattaa olla parantamisen varaa reilustikin, mutta tämä nykyinenkin on parempi kuin ei yhtään mitään, aivan taatusti.

                                                                                                     Plm

   

09.11.2015TTIIP-sopimus madaltaa liksoja
11.09.2015Am.osasto osallistuu miekkariin
28.08.2015Murikan kursseja
27.08.2015Krakovan matka täysi
20.08.2015Lähtöpaikka muuttunut mielenosoituksessa
19.08.2015Matkailua
19.08.2015Toimikunnan päätöksiä
02.06.2015Sykkeneviä pilviä
25.05.2015Uudet jäsenet huomio!
22.05.2015Järkeä investointeihin
24.03.2015Ammatti osaston paidat+ muut
18.03.2015EK-VAALIT 2015
18.03.2015Ilmoitus Hesarissa
18.03.2015Kauan on taottu
27.01.2015Pitkäaikaistyöttömyydestä haluja rangaista
05.01.2015Uusi vuosi toi omistussuhteisiin muutoksen
16.12.2014Ulosmarssi telakalla
10.11.2014Nuorisojaosto opiskelee
10.11.2014Vireä veteraanijaos
06.11.2014Yt:n pirulainen
06.11.2014Uusia palkataan
03.10.2014Pikkujouluristeily 2014
03.10.2014Arctech hakee uusia työntekijöitä
01.09.2014Matkaohjelma Riikaan
30.07.2014Kesäloman jälkeistä aikaa
30.07.2014Bussimatka Riikaan
30.05.2014Eläkeiän alarajan nosto on hylättävä
30.04.2014Uusi tilaus
26.03.2014Politiikkaa laivanrakennuksessa
25.03.2014Määräaikainen lomautus
05.03.2014Yt-jatkuvat
04.02.2014Uusin toivein
31.12.2013Parasta mahdollista 2014
19.12.2013Nuoriso kilpaili kartingissa
18.12.2013Tsv-vaalit uusittiin
13.11.2013Tieto Leka-2 / 2013 on julkaistu
05.11.2013Varatyösuojeluvaltuutetut valittu Arctechilla
05.11.2013Telakalla tapahtuu
20.09.2013T-paitoja ym.
16.09.2013Yleissitovuus tärkeintä
16.09.2013Pikkujouluristely 14.12.2013
16.09.2013Suomen telakkateollisuudessa tapahtuu
11.07.2013Uusia laivanrakentajia
01.07.2013Uutta kohdetta matkailuun
01.07.2013Kamerat allashallissa
20.05.2013Linssiluteeksi vai ei
06.05.2013Kamerointia telakalle
18.04.2013Lomautukset alkoivat
12.04.2013Kevätmatkalle lähtö Eckerön Finlandialla
10.04.2013Tartton matkaan muutos
04.04.2013Tartton matka
28.03.2013Parempi työllisyys syksyllä
27.03.2013Yt-uutinen
19.03.2013Yt-jatkuvat
14.03.2013Työt lisääntyivät
15.02.2013Nuorisojaosto
15.02.2013Yt-osa yksi
12.02.2013Yt-neuvottelut alkoivat
08.02.2013Sairausloma todistusten luovutus
08.02.2013Telakan näkymät
22.12.2012Henkilöstön muistaminen
21.12.2012Kiitokset!
21.12.2012Pieni hyvänmielen teko
20.12.2012Sairaslomatodistuksen luovutus
30.11.2012Ministeri Paavo Arhinmäki
30.11.2012Syyskokous 2012
28.11.2012Tieto-LEKA 5-2012 Ilmestynyt
28.11.2012Eläkeputki
27.11.2012Syksyn tapahtumia
21.09.2012Ladattavissa: Taustakuvia!
02.08.2012t-paitoja tilattavissa yhä plm-toimistosta
15.06.2012ammattiosasto t-paidat
07.03.2012Sivuja päivitetty
02.03.2012Tieto-LEKA 3-2012 Ilmestynyt
21.02.2012Tieto-LEKA 2-2012 Ilmestynyt