Tsv-vaalit uusittiin18.12.2013 Uudelleen menneet tsv-vaalit Telakalla jouduttiin hylkämään tsv-vaalitulokset kirjallisesti tehdyn valituksen vuoksi. Äänestysmahdollisuus on pyrittävä järjestämään niin monena päivänä, että esimerkiksi kaikki vapaavuorolaiset on otettu riittävästi huomioon. Palomiehillä ei ollut sataprosenttista osallistumismahdollisuutta vaaleihin pitkien vapaavuorojen johdosta. Järjestäytyneissä työpaikoissa riitatapaukset ratkaisevat alan liitot. Telakka on järjestäytynyt työnantaja. Liitosta saamiemme neuvojen pohjalta olimme pakoitettuja järjestämään uudet vaalit. Vaalitoimikunta päätti, että palomiehet äänestävät postiäänestyksenä, jotta kaikillle luotiin äänestysmahdollisuus. Vuosilomalaisille, pekkasella oleville ja erinäisillä pitkillä vapailla esim. sairauden vuoksi ei tarvitse järjestää postiäänestystä. Vaalit järjestettiin ainoastaan työsuojeluvaltuutetun kohdalla, ei varatsv:e. Äänestystulos oli seuraava: Markku Kyröläinen sai 110 ääntä ja Mikko Virtanen 58 ääntä. Markku Kyröläinen tuli valituksi työsuojeluvaltuutetuksi ja ensimmäiseksi varatyösuojeluvaltuutetuksi on valittu Seppo Merivirta ja toiseksi työsuojeluvaltuutetuksi on valittu Kari Notko. Vaalitoimikunta |