Eläkeiän alarajan nosto on hylättävä

30.05.2014

Eläkeiän alarajan nosto on hylättävä

 Eläkkeisiin ollaan tekemässä muutoksia tulevana syksynä 2014, joka on asetettu takarajaksi tarkkaa päivämäärää sen tarkemmin määrittelemättä. Tässä asiassa on erittäin suuri vaikutus  Sak:lla,  ennen kaikkea sen tekemällä ehdotuksella syksyllä. Pääministerin vaatima ja saama työllisyys-ja kasvusopimuksen  jatkeena nimenomaan kokoomus on vaatinut puuttumista eläkkeisiin. Asiantuntijoiden kertoman mukaisesti voidaan todeta, että nykyinen työeläkejärjestelmä on erittäin hyvässä taloudellisessa kunnossa. Työeläkevakuuttajien yhteinen varallisuus oli syksyllä 2013  noin 158 miljardia euroa. Luvussa oli kasvua 2013 aikana melkein 10 miljardia euroa. Esim. läntisessä naapurimaassa ko. luvut ovat huomattavasti pienempiä ja siitä huolimatta siellä ei olla millään tavoin huolissaan eläkkeiden maksamisesta tulevaisuudessa. Eläkevakuuttajien rahastot pyörivät voitollisesti keskimääräisen tuoton ollessa 2008-2012 välisenä aikana 5,3% . Esimerkkinä eläkerahojen riittävyydestä todettakoon, että  2012 eläkemaksuja kerättiin 23,2 miljardia ja samana vuonna maksettiin lakisääteisiä työeläkkeitä 22miljardia euroa.  Rahastojen tuotot ja eläkemaksuista kerättävät tuotot ovat kattavia nykymenonkin mukaisesti. Globaalin- ja Suomen talouden säilyessä suunnilleen normaalina ei näköpiirissä ole leikkaustarpeita eläkkeisiin edellyttäen, että työmarkkinajärjestöt pystyvät sopimaan työeläkemaksujen korotuksista tulevaisuudessa.- Eläkeiän alarajan  nostoa on hakenut elinkeinoelämän keskusliitto(ek) siitäkin huolimatta, että työntekijöiden ja työnantajien edustajat eivät sitä halua.  Pari poliittistakin näkökantaa asiaan on olemassa. Valtiotalouden alijäämä ja huoltosuhde, jolla tarkoitetaan sitä, että työelämän ulkopuolella olevien osuus väestöstä kasvaa. Samaan aikaan rahoittava väestön osa eli työssä käyvien määrä vähenee merkittävästi. Ns. eläkeputken lopettaminen on työnantajien kiivaiden vaatimusten ykköstavoite. Hekin ovat maksumiehinä putkeen joutuvien osalta ja haluavat myös poistaa koko "eläkeputkijärjestelmän". Kapitalisti ensin vie terveyden raskaassa työssä raatavilta teettämällä ankarasti fyysistä kuormaa sisältävää työtä. Kaikin eniten siis maksaa kuitenkin tavallinen duunari. Raskaan työn hajoittamat  työläiset yrittävät sinnitellä nivelrikkoineen särkylääkkeiden voimalla eläkeputkeen, osa-tai kokotyökyvyttömyyseläkkeelle. Kaikkien terveys vain ei yksinkertaisesti riitä ns. putkeenkaan asti. Vain 33% palkansaajamiehistä siirtyy ansiotyöstä eläkkeelle ja 67% työttömyysputkesta tai työkyvyttömyyseläkkeeltä. Eläkeputkenpoisto koskisi rajusti myös muitakin sak:a alaisten liiton jäseniä. Ikärasismin myötä yt-neuvotteluiden jälkeen lentää kilometritehtaalle myös esim. pro tai akavalaisia työntekijöitä riippumatta on ko. henkilöt putki-ikäisiä vai eivät. Yleensä irtisanotaan vanhenevat palkansaajat.  Vähän yli viisikymppinen ei enää kelpaa työmarkkinoille ja näin ollen he jäävät ensin  mahdollisesti ansiosidonnaiselle, sen jälkeen peruspäivärahalle  noin 33 €/vrk. Eipä kasva eläkekertymä tällaisissa tapauksissa. Osalla olisi nykylain tulkinnan mukaan mahdollisuus päästä ko. tapauksissa "putkeen", mutta sen poisriistämiseen näyttäisi olevan ankaraa halukkuutta kapitalistin ja oikeiston toimesta.  

Sttk:n kummallinen kanta ihmetyttää

Sttk on ilmoittanut hyväksyvänsä eläkeiän alarajan noston. Heidän puheenjohtajansa Palola kertoi heidän myönteisen mielipiteensä ko. asiaan. Itse en taivu moisen ajattelun alle. Tyrmäsin jälleen kerran nykyisen eläkejärjestelmään kajoamisen viimeisessä Metallityöväen Liiton valtuustossa pitämässäni puheessani. Keskusjärjestötasollakin pitää löytyä solidaarisuutta muidenkin järjestöjen kuin omien jäsenille. Tyrmätkäämme Palolan mietteet yksituumaisesti!!!!

                                                                                                 Plm Ilpo Haaja

09.11.2015TTIIP-sopimus madaltaa liksoja
11.09.2015Am.osasto osallistuu miekkariin
28.08.2015Murikan kursseja
27.08.2015Krakovan matka täysi
20.08.2015Lähtöpaikka muuttunut mielenosoituksessa
19.08.2015Matkailua
19.08.2015Toimikunnan päätöksiä
02.06.2015Sykkeneviä pilviä
25.05.2015Uudet jäsenet huomio!
22.05.2015Järkeä investointeihin
24.03.2015Ammatti osaston paidat+ muut
18.03.2015EK-VAALIT 2015
18.03.2015Ilmoitus Hesarissa
18.03.2015Kauan on taottu
27.01.2015Pitkäaikaistyöttömyydestä haluja rangaista
05.01.2015Uusi vuosi toi omistussuhteisiin muutoksen
16.12.2014Ulosmarssi telakalla
10.11.2014Nuorisojaosto opiskelee
10.11.2014Vireä veteraanijaos
06.11.2014Yt:n pirulainen
06.11.2014Uusia palkataan
03.10.2014Pikkujouluristeily 2014
03.10.2014Arctech hakee uusia työntekijöitä
01.09.2014Matkaohjelma Riikaan
30.07.2014Kesäloman jälkeistä aikaa
30.07.2014Bussimatka Riikaan
30.05.2014Eläkeiän alarajan nosto on hylättävä
30.04.2014Uusi tilaus
26.03.2014Politiikkaa laivanrakennuksessa
25.03.2014Määräaikainen lomautus
05.03.2014Yt-jatkuvat
04.02.2014Uusin toivein
31.12.2013Parasta mahdollista 2014
19.12.2013Nuoriso kilpaili kartingissa
18.12.2013Tsv-vaalit uusittiin
13.11.2013Tieto Leka-2 / 2013 on julkaistu
05.11.2013Varatyösuojeluvaltuutetut valittu Arctechilla
05.11.2013Telakalla tapahtuu
20.09.2013T-paitoja ym.
16.09.2013Yleissitovuus tärkeintä
16.09.2013Pikkujouluristely 14.12.2013
16.09.2013Suomen telakkateollisuudessa tapahtuu
11.07.2013Uusia laivanrakentajia
01.07.2013Uutta kohdetta matkailuun
01.07.2013Kamerat allashallissa
20.05.2013Linssiluteeksi vai ei
06.05.2013Kamerointia telakalle
18.04.2013Lomautukset alkoivat
12.04.2013Kevätmatkalle lähtö Eckerön Finlandialla
10.04.2013Tartton matkaan muutos
04.04.2013Tartton matka
28.03.2013Parempi työllisyys syksyllä
27.03.2013Yt-uutinen
19.03.2013Yt-jatkuvat
14.03.2013Työt lisääntyivät
15.02.2013Nuorisojaosto
15.02.2013Yt-osa yksi
12.02.2013Yt-neuvottelut alkoivat
08.02.2013Sairausloma todistusten luovutus
08.02.2013Telakan näkymät
22.12.2012Henkilöstön muistaminen
21.12.2012Kiitokset!
21.12.2012Pieni hyvänmielen teko
20.12.2012Sairaslomatodistuksen luovutus
30.11.2012Ministeri Paavo Arhinmäki
30.11.2012Syyskokous 2012
28.11.2012Tieto-LEKA 5-2012 Ilmestynyt
28.11.2012Eläkeputki
27.11.2012Syksyn tapahtumia
21.09.2012Ladattavissa: Taustakuvia!
02.08.2012t-paitoja tilattavissa yhä plm-toimistosta
15.06.2012ammattiosasto t-paidat
07.03.2012Sivuja päivitetty
02.03.2012Tieto-LEKA 3-2012 Ilmestynyt
21.02.2012Tieto-LEKA 2-2012 Ilmestynyt